Siirry sisältöön

Joustavammat satamatoiminnot palveluna

Lastin kiinnitys on vaativaa työtä, johon tarvitaan turvallisuusmääräysten tuntemista, erikoisosaamista ja omat työkalunsa. Paikalliset sääolosuhteet ja yhä tiukemmat aikataulut asettavat omat haasteensa työturvallisuudelle.

URA Group haastaa perinteistä ajattelua ja toimintamalleja. Työhön erikoistumalla olemme hioneet palvelustamme turvallisen ja tehokkaan työskentelymallin Suomen ja Itämeren olosuhteisiin.

“Hyvää on ongelmien tai haasteiden
ratkaiseminen yhdessä keskustellen.”

Lähde: Logistiikkapalveluista päättävien ammattilaisten sekä asiakkaiden haastattelututkimus,
konsulttitoimisto Innvolve Oy 2024.

Laatua ja tehokkuutta pohjoismaisella tarkkuudella

Ammattitaitoiset ahtaajamme ovat laatumme takuumiehinä. Kun oikea määrä työvoimaa on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, lastinkäsittely ei aiheuta viivästyksiä alusten lähtöaikatauluihin. Asiakkaanamme sinulla, konttiterminaalilla ja agenteilla on ajantasainen ja läpinäkyvä tilannekuva, mikä varmistaa turvallisuuden, työn laadun ja luotettavuuden.

URA Groupin avulla on helppo noudattaa IMO:n (Kansainvälinen merenkulkujärjestö) lastaamista ja lastin kiinnitystä koskevan turvallisen käytännön säännöstön (CSS-koodi) yleisiä periaatteita.

Standardoitua tarkkuutta satamaympäristöön

  • Lastaus ja lastin varmistuspalvelut
  • Alusten kiinnitys ja muut satamapalvelut
  • Saatavuus 24/7/365
  • Toimipisteet Helsingissä, Kotkassa ja Raumalla
  • Koulutetut ja motivoituneet ammattilaiset
  • Luotettava, kustannustehokas ja vastuullinen toimija
  • Standardoidut prosessit ja vankka kokemus henkilöstön johtamisesta ja työskentelystä erityisympäristöissä

Turvallisuus edellä

  • Henkilöstömme on asianmukaisesti koulutettu ja varustettu työskentelemään turvallisesti Suomen satamien ankarissa sääolosuhteissa
  • Käytämme asianmukaisia kiipeilyvarusteita tapaturmien estämiseksi, kun työskentelemme alustoilla, joissa on putoamisvaara – kaikki ahtaajamme ovat asiantuntijoiden kouluttamia
  • Käytämme omia erikoistyökalujamme, jotka on suunniteltu turvallisuusnäkökulmasta
  • Laadukkaat työvaatteet ovat osa työturvallisuutta
  • Toimitamme aluksista turvallisuusraportteja, jos havaitsemme puutteita

Haluatko että otamme sinuun yhteyttä?

Soita tai palauta oheinen yhteydenottolomake,
niin olemme sinuun yhteydessä viipymättä.

    Ottakaa minuun yhteyttä, minua kiinnostaa: